Sijoittajat välttelevät
30.04.2023

Osa sijoittajista välttelee yhtiötä edelleen

OnlyFans on menestynyt yritys, jonka liikevaihto on käsittämättömän suuri. Vuoden 2022 ennustuksena on yli 2,5 miljardin liikevaihto, josta suuri osa on voittoa. Covid 19-pandemia on vain kasvattanut yhtiön liikevoittoa, koska ihmiset ovat pandemian aikana entistä enemmän hakeutuneet digitaalisten sisältöjen äärelle.

Tästä huolimatta suuret pääomasijoitusyhtiöt ovat varovaisia sijoittamaan rahaa palvelun taustalla toimivaan yhtiöön, koska OnlyFans on niin vahvasti profiloitunut seksuaalisen sisällön tuottajaksi. Verkkopalvelun eduksi voidaan kuitenkin laskea se, että kaikessa toiminnassaan se on aina noudattanut suurinta tarkkuutta, mitä tulee esimerkiksi alaikäisten karsimiseksi pois palveluista.

Ainut keino alaikäisenä kirjautua palveluntuottajaksi on käyttää väärennettyjä henkilöllisyystietoja, mikä tänä päivänä on hyvin haastavaa. Samoin kuin kaikissa muissakin rekisteröimisen vaativissa palveluissa, myös OnlyFansissa on väärinkäytöksiä. Kuitenkin tällä hetkellä markkinoilla olevista palveluista tarjoaa OnlyFans turvallisimman alustan seksityötä tekeville sisällöntuottajille.

OnlyFans-Toimitus
Kirjoittaja: OnlyFans-Toimitus

Sakkaako Onlyfans-liiketoimintasi? Ei hätää, liity nyt Onlyfans.fi: n yhteistyökumppaniksi! Markkinointikumppanuus saa tilisi lentoon ja tilaajamäärät räjähdysmäiseen nousuun! Katso lisätiedot...